Turun yliopiston teknillinen tiedekunta kaipasi apua erottuvan ja mielenkiintoisen hakijamarkkinointivideosarjan toteutukseen. Edellinen heille suunnittelemamme videokampanja oli ollut pidetty ja toimiva, joten halusimme jatkaa samalla humoristisella ja yllättävällä linjalla.
Suunnittelimme videosarjan, jossa kolme kohderyhmää kiinnostavaa ja yhteiskunnallisesti pinnalla olevaa aihetta, lisäaineet, kasviproteiinit ja ruokaväärennökset, tuotiin esiin kiinnostavalla ja hauskalla tavalla. Mainosvideoiden henkilöhahmoiksi päätettiin nelihenkinen perhe, jonka tytär elintarviketekniikan opinnoistaan viisastuneena valistaa hieman “pihalla” olevia vanhempiaan.
Kuvasimme koko kolmen mainosvideon sarjan tiiviissä aikataulussa yhdessä päivässä ja yhdessä lokaatiossa. Suunnittelimme videon visuaalisen tyylin niin, että emme olleet riippuvaisia luonnonvalosta eikä marraskuinen sää ja vähäinen luonnonvalo haitannut kuvauksiamme. Lokaatio ei ollut aivan täydellinen yhden mainosvideomme suhteen, sillä asunnon näyttävä kattokruunu oli videomme kannalta väärässä paikassa, mutta kuvasimme videon niin, että saimme vaihdettua kruunun oikeaan paikkaan kevyenä VFX-työnä budjettia kasvattamatta.
Asiakas oli videoihin ja tuotantoprosessiin erittäin tyytyväinen ja jäämme innolla odottamaan asiakkaalta tietoa videoiden toimivuudesta kevään opiskelijamarkkinoinnissa.




