Haastatteluvideo, testimoniaalivideo tai referenssivideo on video, jolla voidaan kertoa esimerkiksi asiakkaan kokemuksia yrityksen palvelusta tai työntekijän kokemuksia yrityksessä työskentelystä. Niitä voi siis käyttää yhtä hyvin kuluttajille markkinointiin kuin työnantajabrändäykseenkin. Haastatteluvideoon voidaan sisällyttää kuvituskuvaa esimerkiksi asiakkaan ostamasta tuotteesta, palvelun toiminnasta, yrityksen toiminnasta tai työntekijän arjesta. Haastatteluvideoiden näyttävyyttä tai informatiivisuutta voidaan lisätä käyttämällä siinä animaatiovideon ominaisuuksia.
On hyvä myös muistaa, että haastatteluvideota kuvattua sisältöä voi myös hyödyntää samassa tuotannossa toteutetulle mainosvideolle. Miksi emme hyödyntäisi näyttäviä kuvituskuvia vaikka animaation kanssa, jolloin saamme lopputulokseksi vaikka pieniä mainosvideoita somemarkkinointiin?
Asiakastestimoniaaleilla on todistetusti vaikutusta, sillä selvästi suurin osa kuluttajista etsii internetistä arvosteluja, referenssejä ja testimoniaaleja ennen ostopäätöksen tekemistä. Testimoniaalien hyödyt ovat tiedossa myös markkinoijilla, sillä niitä pidetään tehokkaimpana tapana tehdä sisältömarkkinointia. Ilmanlämpöpumpun tai television ostajalle riittävät useimmiten tekstimuotoiset, lyhyet arvostelut vähittäiskaupan nettisivuilla, mutta varsinkin monimutkaisempien tai B2B-markkinoille suunnattujen tuotteiden tai palveluiden markkinoimisessa on suurta hyötyä hyvin tuotetusta asiakastestimoniaalivideosta. Erityisesti työnantajamielikuvaa rakentaessa työnantajan tai työntekijöiden antamat testimoniaalit ovat merkittävässä roolissa rekrytoinnissa.
Testimoniaalivideo voi olla myös case-video, jossa esimerkiksi ravintolayrittäjä kertoo asiakasyrityksen näkökulmasta, miten ravintolan uudistanut tilasuunnitteluyritys paransi ravintolan toimivuutta ja miten uudistusprojekti eteni käytännössä. Tai haastatteluvideona toteutetussa case-videossa asiakas kertoo kokemuksistaan yrityksen tuotteesta tai palvelusta. Näin potentiaalisille asiakkaille pystytään tehokkaasti ja autenttisesti viestimään asiakkaan kokemuksia ja yrityksen tuotteiden tai palvelujen ominaisuuksia.
Myös työnantajamielikuvaa rakentaessa ja rekrytoinnissa voidaan hyötyä testimoniaalivideoista. Kilpailu nuorista ja ammattitaitoisista työntekijöistä on kovaa ja yrityksen pitää erottua edukseen työmarkkinoilla. Uskottava ja helposti lähestyttävä tapa erottua on työntekijän kokemuksista kertova testimoniaalivideo, jossa työntekijä kertoo rehellisesti ja aidosti, millaista on tehdä töitä kyseisessä yrityksessä.
Voisiko sinunkin yrityksesi hyötyä haastatteluvideoista? Ne ovat hyötyihinsä nähden hyvin kevyitä tuottaa ja niillä pystytään saamaan monenlaisia etuja. Anna ääni asiakkaillesi, työntekijöillesi tai itsellesi ja ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä juuri teille räätälöity haastatteluvideo tai -videosarja!