Viihteellistä videosisältöä somekanaviin.

Jymy-luomujäätelö on monille tuttu näky kaupan pakastealtaassa. Kesän jäätelösesongin lähestyessä kaivattiin videosisältöä someen, mutta miten tuotaisiin parhaiten Jymyn brändiä esiin hyväntuulisella tavalla?

Jymy Jäätelö

Kaikella rakkaudella

Mainosvideo
Mainosvideo

Tavoitteenamme oli tuottaa monipuolinen paketti viihteellistä sisältöä Jymyn somekanaviin. Kokonaisuuteen tuli kuulua sekä lyhyitä että pitempiä tuotoksia, joita voitaisiin käyttää monikanavaisesti eri julkaisualustoilla. Eri tuotteita tuli olla näkyvillä, mutta informatiivisuuden ei toivottu menevän viihteen edelle. Tärkeintä oli, että sisältö tulisi olemaan mukaansatempaavaa ja aitoa.

Suunnittelimme yksinkertaisen, mutta toimivan konseptin, jossa esiintyjät saavat syödä sydämensä kyllyydestä jäätelöä ja vastailla tuotantotiimin kummallisiin kysymyksiin. Onnistunut casting ja esiintyjien aidot ja hauskat reaktiot toimivat erinomaisesti ja saimme kuvattua Jymylle reilusti hyväntuulista ja monipuolista sisältöä koko kesäsesongiksi. Tuotanto toteutettiin omalla studiollamme Turussa ja toteutimme onnistuneiden suomenkielisten videoiden jälkeen myös vastaavat videot Saksan markkinoille.